Runkosarja päättyi tasapeliin

24/08/2019

Vahva toinen puoliaika toi JyPKin tasoihin runkosarjan päättäneessä ottelussa Honkaa vastaan. Tauolle vihreät lähtevät sarjan kuudentena. Jatko-ohjelma julkaistaan ensi viikon alussa.

 

JyPK aloitti ottelun vahvasti. Se rakensi pari aihiota maaliin, mutta tulosta ei tullut. Ottelun avausmaali syntyi  JyPKin kannalta väärään päätyyn 13. minuutilla. Jos viikko sitten TiPS:aa vastaan oli vihreiden avausmaalissa sattumalla sijansa. Näin oli myös Hongalla tänään. Rebecca Kindstedtin laidasta lähetetty keskityspallo putosi Pauliina Tähtisen yli vasempaan yläkulmaan - 0-1.

 

Heti seuraavasta hyökkäyksestä JyPK oli lähellä tasoitusta. Tytti Jaakkolan laukauksen Hongan maalivahti Milla-Maj Majasaari sai torjuttua riman alta. JyPK painosti seuraavan 10 minuuttia saaden muutaman kulman. Paras paikka tuli kuitenkin pelitilanteesta. Marika Ritvanen laittoi pallon laidasta maalinedustalle. Takatolpalla oli vapaana Lavdije Begolli, joka kuitenkin liukastui H-hetkellä ja Majasaari sai lopulta haalittua pallon itselleen.

 

Jakson puolivälissä Honka sai kaksi vapaapotkua kuudentoista ulkopuolelta viiden minuutin sisällä. Ensimmäisen Elli Pikkujämsä latasi laakana niukasti yli ja toisen torjui Pauliina Tähtinen varmasti.

 

Hieman ennen puoliaikaa JyPK sai kulman. Begolli toimitti pallon espoolaisten tolppaan, mutta lopulta Majasaari sai tämänkin pallon itselleen.

 

Tauolle mentiin 0-1 lukemissa.

 

Toinen jakso alkoi vihreille synkästi. Ensimmäisestä hyökkäyksestä Milla Punsar pääsi juoksemaan linjan läpi ja sijoitti Hongan 0-2 johtoon.

 

Tästä eteenpäin ottelua mentiin vihreiden komennossa. JyPK sai peräkkäin kaksi kulmaa. Toisen kulman jälkitilanteesta Tiina Tiainen osui Hongan tolppaan.

 

JyPK painosti saaden monia kulmapotkuja. Paineistus tuotti tulosta 65. minuutilla. Riikka Lija vapautti laidalla Henna Honkasen. Honkasen matala keskitys lävisti Hongan boksin, eikä Majasaari saanut katkaistua tilannetta. Takatolpalla oli Begolli, joka kavensi ottelun 1-2.

JyPK jatkoi painostustaan ja reilu viisi minuuttia myöhemmin, se sai jälleen kulmapotkun. Marika Ritvasen kulma kaartoi maalinedustalle Majasaaren hanskoihin. Hanskoista pallo kuitenkin lipesi maaliin ja ottelu oli tasan 2-2.

 

Vihreät yritti tosissaan voittomaalia, mutta sitä ei enää loppuun tullut. Honka pääsi myös pari kertaa yrittämään ilman tulosta.

 

Ottelu vaati veronsa. Hongan Rebecca Kindstedt jätti kentän mitä ilmeisimmin polvivamman takia sekä JyPKin Leena Mankki sai osuman päähänsä ja joutui jättämään kentän. Mankki sai myös kauden neljännen keltaisen kortin ja on näin ollen sivussa seuraavasta ottelusta.

 

- Tasainen matsi minun mielestä. Meillä oli tosi paljon paikkoja ja Honka sai ensimmäisen maalin suhteellisen halvalla. Tosin he olivat aika hyviä viimeisellä kolmanneksella, aina kun he pääsivät sinne. Tasuri voi olla jopa ihan oikeutettu. Honka täyttää kenttää hyvin. Jos joutuu puolustamaan syvälle, niin pitää olla malttia liikkua sivuttain. Muuten on riski että soi omissa, totesi päävalmentaja Mikko Manninen.