Gosselinin satumainen debyytti johdatti kolmeen pisteeseen

20/07/2019

 

Lauantai-ilta kääntyi vihreäksi Castrenin tekonurmella. Kokonaiskuvassa tämä oli JyPKiltä huono jalkapallo-ottelu, mutta ONSin epäonnistuneet viimeistelyt, toisen jakson taistelu sekä Joëlle Gosseilnin satumainen sisääntulo liigakentille, käänsivät ottelun JyPKille.

 

Ottelun alku oli ONSin. Summer Mason oli odotetun vaarallinen ja jo ottelun 5. minuutilla amerikkalainen kolisutteli maalitolppia. JyPK ei pelannut pallolla hyvin, ratkaisut viipyivät ja ONS pääsi iskemään vastaan. Painostuksesta tuloksen ONS sai 12. minuutilla. Silja Tuominen sijoitti tyylikkäästi pallon takakulmaan kuudentoista rajalta ohi Pauliina Tähtisen ja ONSin 1-0 johtoon.

 

JyPK sai maalin jälkeen hieman ottelusta kiinni, vaikka Mason pääsikin juoksemaan JyPKin linjan taakse vaarallisesti. Vihreiden paras paikka ensimmäisellä jaksolla tuli Henna Honkaselle, Lavdije Begollin sekä Marika Ritvasen esityöstä. Maalinedustalle tulleeseen keskitykseen ensimmäisenä ehtineen Honkasen ohjaus jäi kuitenkin ONS -vahti Matilda Nurmen syliin. Heti perään Marie Levasseur oli läpi, mutta hänkään ei onnistunut lisäämään oululaisten johtoa. Levasseur pääsi uudemman kerran linjan taakse, mutta Jasmin Miettinen blokkasi tilanteen kulmaksi.

 

Paras tilanne lähteä kahden maalin karkumatkalle ONSille syntyi jakson lopulla. Summer Mason sai jalkansa väliin Miettisen avaukseen ja pääsi kahden Pauliina Tähtisen kanssa. Mason harhautti, mutta Tähtinen piti katseensa pallossa ja syöksyi pallon itselleen Masonin jaloista. Jälkikäteen ajatellen ottelun todellinen game saver.

 

Tauolle mentiin 1-0 lukemista.

 

JyPK vaihtoi toiselle jaksolle kärkeen Joëlle Gosselinin. Se mitä lopulta oli tulossa tarvitsi hieman esilämmittelyä. ONSilla oli paikka mennä vielä 2-0 johtoon. Jälleen Mason sai pallon täyteen vauhtiin linjan takana. Pauliina Tähtinen ei ehtinyt katkaisemaan. Tähtisen taakse ehti kuitenkin Leena Torpo, joka blokkasi Masonin yrityksen.

 

Hetki tästä ja koko ottelu sai täyskäännöksen. JyPK sai kulman 65. minuutilla. Liigadybyyttiään pelannut Joëlle Gosselin nousi ensimmäisenä pääpalloon ja tasoitti ottelun. Pari minuuttia tästä eteenpäin. Henna Honkanen vapautti Gosselinin läpiajoon. Ensimmäinen sijoitus osui tolppaan, mutta Gosselin murjoi paluupallon vastustamattomasti verkkoon. Ja yks kaks, tilanne oli kaks yks.

 

Maalien jälkeen JyPK sai otelun paremmin hallintaansa, eikä ONS enää päässyt tekopaikoille. Ottelun ratkaissut osuma syntyi 86. minuutilla. Gosselin vapautui oikealla laidalla ja pääsi murtautumaan maalintekosektorille. Kanadalaisen jalasta lähti sellainen pommi vasempaan yläkulmaan, ettei Matilda Nurmi ehtinyt sanoa sitä kuuluisaa kissaa. Hattutemppu 45. minuutissa dybyyttiottelussa. Sitä voi kutsua sisääntuloksi.

 

ONS pääsi vielä iholle. Summer Mason nousi vielä kerran laidalta boksin sisälle. Ensimäinen yritys jäi JyPK puolustukseen, mutta irtopallon tuulennopea amerikkalaiinen nosti maalin kattoon. ONS laittoi kaiken energiansa tasoitukseen ja Lavdije Begolli pääsi vielä yrittämään lisämaalia, mutta laukaus painui niukasti yli.

 

Vaikkei peli ollutkaan läheläkään JyPKin parasta, kolme pistettä ja Joëlle Gosselinin debyytti lämmittävät auringon lisäksi kotimatkaa.

 

Liiga jatkuu 27. päivä Vaajakoskella, jossa vastaan asettuu tänään HJK:ta vastaan kirvelevästi lisäajalla tasapeliin liuennut Åland United.

 

- Tämän päivän esitys ei ollut pelillisesti lähellä meidän parasta, mutta tässä vaiheessa kautta tulos lämmittää erittäin paljon. Ollaan kauden mittaan pelattu monta todella hyvää matsia joissa ollaan kuitenkin jääty ilman voittoa. Nyt saatiin voitto heikommalla esityksellä ja etenkin tasoituksen jälkeinen taistelu lämmittää mieltä. Lisäksi uudelle hyökkääjälle ei voisi parempaa starttia toivoa kuin kolme maalia puoliajan kestäneessä debyytissä. Joelle pääsee varmasti koko ajan paremmin mukaan meidän tapaan pelata ja muutenkin elämään täällä. Koko joukkueena meidän pitää kuitenkin parantaa paljon seuraavaan Åland -matsiin, että pystymme jatkamaan voittojen tiellä. Tällä hetkellä tilanne sarjassa on todella tiukka ja olemme pelanneet itsemme taas mukaan taisteluun jopa mitalista. Runkosarjan loppu ei ole meillä helppo mutta on hienoa lähteä neljään viimeiseen tietäen että ylempi loppusarja ja myös korkeammat sijat ovat täysin omissa käsissä, totesi päävalmentaja Mikko Manninen.

Please reload

Suositellut