Voitolla tauolle

31/05/2018

 

JyPK pääsee lähtemään reilun parin viikon tauolle makeissa tunnelmissa. Se kaatoi Vaajakoskella Ilveksen puhtaasti 4-0.

 

Otteluun tuli lentävä lähtö sillä palloa kaivettiin Ilves-rysästä jo kahden minuutin jälkeen. Lavdije Begollin loistava pystysyöttö yli puolustuslinjan löysi Gentaja Rochin joka teki vuoren varmasti kauden 9. liigaosumansa.

 

Vaikka nopea avausmaali ei manselaisia shokeerannutkaan, ei se pystynyt kiristämään ruuvista huippupaikkoja. Kun kotijoukkuekaan ei mahtitontteja saanut, siirryttiin tauolle JyPKin 1-0 johdossa.

 

Toinen jakso alkoi myös vihreänsävyisesti sillä Henna Honkanen puski 57. minuutilla Heidi Toukolan kulmapotkun takatolpalta ohi Ilves-vahti Annika Laihasen ja kotijoukkueen 2-0 johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin tamperelaisten purkupallo jäi Lavdije Begollin haltuun parissa kymmenessä metrissä, joka nosti pallon komeasti yli Laihasen 3-0.

 

Samaan kymmen minuutin tahtiin syntyi 4-0. Begolli vapautti Henna Honkasen pystysyötöllä läpiajoon vasemmassa laidassa. Ensimmäisen laukauksen Laihanen torjui, mutta Honkanen kävi noukkimassa oman karansa Ilves-puolustukselta ja painoi pallon vastustamattomasti pussiin.

 

Viimeisillä minuuteilla Aino Rasinen pääsi vielä kokeilemaan Pauliina Tähtisen nollan kestävyyttä, mutta kuparinen jäi rikkomatta ja Tähtinen pelasi kauden 1. nollapelinsä.

 

JyPKillä on otteluista reilun kahden viikon tauko. Kotiputken viimeinen ottelu pelataan la 16.6. Vaajakoskella ja vastaan saapuu Pallokissat Kuopiosta.

Please reload

Suositellut