Sarjakausi alkoi voitolla

24/03/2018

JyPK aloitti sarjakauden räväkästi ja meni johtoon jo viiden peliminuutin kohdalla Gentjana Rochin maalilla. Joukkue hallitsi ensimmäistä puoliaikaa kontrolloiden pelitapahtumia. ONS iski muutaman kerran vastaan, mutta JyPKin puolustus viimeisenä lukkonaan Pauliina Tähtinen kesti maalintekoyritykset. Lisää ilonaihetta syntyi 25. minuutilla, kun Genjana Rochi laukoi maalivahdin käsien kautta JYPKin 2-0 johtoon. Puoliajalle mentiin samoissa numeroissa.

 

Toiselle jaksolle asteli määrätietoinen ONS, joka otti pallon hallinnan itselleen. Se loi monia huippupaikkoja, muttei onnistunut kavennuksessa. JyPK pääsi iskemään terävästi muutaman kerran, mutta numerot säilyivät samoina. Oululaiset onnistuivat viimein kavennuksessa reilun tunnin pelin jälkeen. Ottelun lopussa paine oli JyPKin päädyssä mutta joukkue kesti ja pisteet matkasivat jyväskylään 1-2 voitolla.

 

Joukkue on seuraavan kerran estradilla ensi lauantaina, kun se matkustaa Kuopioon Pallokissojen vieraaksi.

 

Lisää ottelusta: https://www.palloliitto.fi/ottelu/973490

Please reload

Suositellut