Raportti: JyPK kävi Pihlajamäessä pyhäinpäivän kauhuna

Päivitetty: 1. marras 2020


Pallokerho kävi Pihlajamäessä ja Halloween hengessä olisi voinut kysyä: Karkki tai Honkanen?


Vihreiden ottelu oli tasapainoinen ja se piti ottelun käsissään. Voitto nosti vihreät sarjan seitsemänneksi, mutta Ilveksen voiton myötä viimeisestä kierroksesta tulee trilleri karsijan paikan suhteen. TPS matkaa varmasti sarjaporrasta alemmas.

JyPK sai otteluun parhaan mahdollisen alun. 7. minuutilla Henna Honkanen pääsi väliin Alice Wikstenin poikittaissyöttöön ja laukoi pallon yli Lotta Rosenströmin 0-1.

Ensimmäisen puoliajan kokokuvassa pallonhallinta oli suurin piirtein tasan 50-50. Keskialueella pääasiassa pyörinyt peli ei tuottanut erikoistilanteita paria kulmapotkua enempää. PK pääsi laukomaan muutaman kerran ja pelaaman juoksupallon linjan taakse, mutta 100. liigaottelun pelannut Pauliina Tähtinen katkoi viimeistään helsinkiläisten yritykset.

JyPK pääsi pari kertaa yrittämään Riikka Liljan vapaapotkusta ja Niia Salmisen keskityksen jälkeen, jonka Honkanen ohjasi päällään Rosenströmin syliin.

Tauolle mentiin kuitenkin 0-1 lukemissa.

Toisen puoliajan alku oli ensimmäisen jakson lailla tasainen. PK-35 sai momentuminsa 55. minuutilta. Sillä oli viiden minuutin jakso, jossa se sai vihreät epätasapainoon ja peli pyöri JyPK -päädyssä. Paine laukesi Pallokerhon vastaiskuun.

Heini Laaksonen katkaisi PK:n alakerran pystysyötön ja käänsi pelin pitkällä syötöllä Henna Honkaselle. Rosenström oli kaukana ulkona maaliltaan ja reagoi tilanteeseen liian myöhään. Honkanen nosti pallon 30 metristä maaliin ilman, että Rosenström sai pallosta edes hippaa - 0-2, pelikellon näyttäessä tuntia.

JyPK vaihtoi Alma Forsténin Kia Voutilaiseen reilun 66. minuutilla.

Helsinkiläisten oli luonnollisesti pakko lisätä kierroksia ja se saikin kavennuksen 69. minuutilla. PK pelasi taitavasti yhdellä kosketuksella Amanda Rantasen vapaaksi kuudentoista sisään. Rantanen ohitti Tähtisen etukulmasta ja toi punamustat maalin päähän.

Ottelun ratkaisu tuli kuitenkin heti perään. Leena Mankki katkaisi PK:n hyökkäyksen, nousi pallon kanssa keski-alueelle ja syötti Honkasen juoksuun. Honkanen löysi linjan välissä olleen Kia Voutilaisen, joka pääsi kaksin Rosenströmin kanssa. Ensimmäisen laukauksen Rosenström torjui puolittain, mutta käsien kautta läpi menneen pallon kävi Voutilainen itse puttaamassa tyhjään maaliin ja Pallokerhon 1-3 johtoon parin minuutin kentällä olon jälkeen.


JyPK vaintoi loppuminuuteiksi kentälle Marika Ritvasen.