Ennakko: Matka jatkuu pohjoisesta länteen


JyPK matkustaa lauantaina Tampereelle Ilveksen vieraaksi.


JyPK:n kotiottelu TiPS:aa vastaan ei ollut sitä, mitä vihreät halusivat. Se taipui 2-4 tappioon johdettuaan ottelua kahdesti. TiPS hallitsi palloa enemmän ja sai paineen JyPK:n puolustusalueelle, mutta maalinsa se sai turhan helpolla. Harjulla vihreät olivat jäljessä erikoistilanteissa, joista vieraat rankaisivat kolmesti ja se neljäs tuli harhasyötöstä.


Tampereella puolustuspelin ja huolellisuuden pitää palata tasolle, jossa se oli aiemmissa vieraspeleissä. Muutenkin JyPK on ollut tällä kaudella parempi vieraissa. Numeraalisesti mitatenkin ero on huomattava. Kotona maaliero on 4-14, kun se vieraista on 2-5. Osittain ero selittyy sillä, että kohtalokkaita virheitä on sattunut nimenomaan kotiotteluissa, joista on rankaistu armotta.


TiPS -ottelussa oli kaikki mahdollisuudet jättää pisteitä Harjulle. Ensimmäisen puoliajan alun ja puolenvälin mallikas hyökkäyspelaaminen tuotti maalit. Toisen puoliajan alun hienoinen hallinta vantaalaisten neljänteen osumaan asti osoittivat, että joukkue pystyi tasapäin kamppailemaan pisteistä. Ottelu on kuitenkin mitaltaan 90 minuuttia.


Ilahduttavinta oli Henni Rinkisen ja Jannica Lintusen maalit. Rinkisen avausmaali liigassa ja Lintusen avausmaali vihreässä nutussa antaa aihetta odottaa, että jatkoa seuraa. Kaikki joukkueessa tietävät sen potentiaalin. Siksi tappiota ei olla jääty murehtimaan. Katseet ovat jo Tampereella.


Ilves on sarjassa seitsemäntenä, neljä pistettä JyPK:n (9.) edellä. Sarjaa on pelattu kolmannes. Näillä askelmerkeillä lauantain panos löytyy automaattisesti.


Ilves kävi murjomassa TPS:n Turussa 0-3. Ottelussa turkulaisille ei jäänyt oikeastaan sanansijaa. Ilves oli koko ottelun edellä ja aikaisesta avausmaalista huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi, se ei päästänyt kotijoukkuetta hippaetäisyydelle. Edellisen kotiottelun tupsukorvat hävisivät 1-3 KuPS:lle, mutta tuota ottelua lukuun ottamatta keltaisten tappiot ovat tulleet maalin marginaalilla. Ja mahtuu mukaan maukas vierasreissu Wiklöfille, josta se vei viime hetken maalilla pisteet Ålandilta.


JyPK:n ja Ilveksen kohtaamiset aiempina vuosina ovat tasan 3-3. Viime kaudella Ilves oli Tammelassa parempi 3-2 ja vihreät Harjulla 2-0.


Ilveksen tehoista ovat vastanneet Roosa Tuominen (4) ja Tuuli Enkkilä (2). JyPK:lla maalinteko on jakautunut useammille. Vihreistä ovat onnistuneet Kia Voutilainen (2), Tiina Tiainen, Riikka Lilja sekä juuri viikko sitten verkkoa heiluttaneet Henni Rinkinen ja Jannica Lintunen kertaalleen. Huomioitavaa on myös se, että Lilja on syöttänyt joukkueen kuudesta maalista kolme.


- Positiivisin mielin lähdetään Tampereelle. Peliä saatu pala kerrallaan eteenpäin ja tulos tulee vielä. Hyvä paikka sen tekoon on Tammela lauantaina. Oman maalin puolustamisen täytyy onnistua, että pisteet voidaan ottaa. Tarvittavat maalit pystytään tekemään kunhan pallollinen peli saadaan pidettyä vähintään samalla tasolla kuin edellisissä peleissä, teemoittaa lauantaita päävalmentaja Tuomas Jaakkola.


105 katselukertaa

Jyväskylän Pallokerho ry

JyPK Liigajoukkue

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä

050 3314 615

info@jypkliiga.fi