Maalijuhlat päättyivät pistejakoon


TiPS ja JyPK järjestivät maalitalkoot Tikkurilassa. Yleisöä viihdyttänyt ottelu päättyi pistejakoon.

Vastakkain olivat kaksi joukkuetta, jotka halusivat pelata pallolla. TiPS hallitsi hienokseltaan ensimmäisen jakson alkua. Parhaimman tilanteensa se sai vapaapotkusta, jonka JyPK -vahti Pauliina Tähtinen torjui kulmaksi. Vantaalaiset pääsivät keskittämään pari kertaa vaarallisesti, mutta valmista ei hyökkäyksistä tullut.

Jakson edetessä JyPK pääsi paremmin peliin kiinni. Reilun parin kymmenen minuutin kohdalla Joëlle Gosselin pääsi vastakkain TiPS:n maalivahdin Riina Isokäännän kanssa. Isokääntä torjui jalallaan ja syöksyi lopulta pallon itselleen. Heti perään TiPS hyökkäsi vastaan mutta, yritys kilpistyi vihreiden puolustukseen.

Seuraavasta hyökkäyksestä Lavdije Begolli katkaisi syötön oikealla laidalla ja nousi kuudentoista sisään. Tällä kertaa Begolli käytti palloa jo vantaalaisten tolpassa. Kellon näytti tässä kohti 25. minuuttia.

Puolen tunnin paikkeilla Begolli pääsi laukomaan 18 metristä, mutta laukaus painui ohi. 35. minuutilla JyPK viimein onnistui. Henna Honkanen sai pallon vasemmalla laidalla. Vahva oletus on, että Honkasen tarkoitus oli keskittää toista laitaa nousseelle Gosselinille, mutta keskitys putosi Isokäännän yli maalin oikeaan nurkkaan. JyPK siirtyi 0-1 johtoon.

Maalista JyPK sai ottelun hallinnan itselleen. Honkanen sekä Riikka Lilja pääsivät yrittämään lisämaaleja, mutta numerot eivät vielä muuttuneet. Hallintajakson päätteeksi TiPS hukkasi pallon puolustuslinjassa ja Tiina Tiainen pääsi läpi, vieden vihreät 0-2 johtoon.

JyPKin kannalta harmittavasti TiPS kuittasi heti perään. Pystysyöttö puhkaisi puolustuslinjan ja Elli-Noora Kainulainen kävi tekemässä 1-2 taukolukemat.

Tauolta TiPS tuli ryminällä. Se takoi 20 minuuttiin kolme maalia. Kaikkiin näistä kirjattiin nimi Nora Lehto. Kaksi ensimmäistä olivat toistensa siskoksia. Ensin Kainulainen nousi vasemmalta laidalta päätyviivalle ja löysi viitosen viivalta yksin jääneen Lehdon, joka ohjasi pallon tyhjään maaliin tasoittaen pelin. Vajaa kymppi myöhemmin sama kuvio toistui oikealla laidalla, syötön antajana tällä kertaa Aino Martikainen, jonka matalan keskityksen Lehto puttasi sisään ja TiPS:n ensimmäistä kertaa johtoon - 3-2. Hattutemppunsa Lehto viimeisteli katkaisemalla Outi Salmijärven purun ja laukoen oikeaan etukulmaan ohi Tähtisen ja lukemiksi 4-2.

JyPK tuli takaisin peliin viisi minuuttia myöhemmin. Outi Salmijärven pystysyöttö osui Henna Honkasen selkään, josta se putosi hänen omiin jalkoihinsa. Honkanen ohitti Isokäännän varmasti muuttaen lukemat 3-4.

Viimeiselle kympille JyPK siirtyi kolmen yläkertaan. Hyökkäykseen panostus toi TiPS:lle paikkoja ratkaista ottelu. JyPK kuitenkin halusi ottelun tasoihin ja 87. minuutilla työ tuotti tulosta. Vihreät pelasivat näyttävän yhdistelmän, joka päätyi Salmijärven tilalle tulleelle Kia Voutilaiselle, Voutilainen syötti pallon Tiina Tiaiselle, jonka maanuoliainen painui vasempaan alakulmaan ja JyPK oli noussut tasoihin 4-4. Enempää maaleja ei Tikkurilassa nähty ja samat luvut jäivät taululle.

Lopun nousu tasoihin oli mainio, mutta kieltämättä aiemmin JyPKillä oli paikkoja niitata ottelu valmiiksi ja päättää reissu kolmeen pisteeseen. Myöskään puolustaminen ei ollut parin viimeisimmän ottelun tasolla. JyPK nousi tasapelin siivittämänä kuitenkin sarjan neljänneksi ohi KuPS:n. Eroa kolmanteen sijaan ja TiPS:aan on edelleen tuo 8 pistettä.

JyPK kohtaa runkosarjan viimeisessä ottelussa Vaajakoskella FC Hongan, joka tänään voitolla TPS:sta varmisti konkreettisesti JyPKin yläloppusarjapaikan.

- Alun jälkeen pelattiin aika hyvää pallollista futista tänään ja luotiin tätä kautta myös paikkoja tehdä paljon maaleja. Toivoisi, että neljällä tehdyllä voitetaan ottelu, mutta tällä kertaa omassa puolustamisessa oli aika paljon ongelmia. Kunnia myös TiPSin hyökkäykselle, joka oli aina vaarallinen kun pääsi meidän puolelle kenttää. Muutama matsi menty pienten muutosten jälkeen ja töitä pitää jatkaa, että yläloppusarjassa pystymme voittamaan nämä ottelut, totesi päävalmentaja Mikko Manninen.


109 katselukertaa

Jyväskylän Pallokerho ry

JyPK Liigajoukkue

Kauppakatu 30 A 12

40100 Jyväskylä

050 3314 615

info@jypkliiga.fi